sunnuntai 8. elokuuta 2010

Pitkästä aikaa...

Juu-u, palautetta poikien nettisivujen päivittämättömyydestä on tullu ihan suorana ja epäsuorana ympäri maata, ja nyt ajattelin koettaa, kuinkahan päivityskynnys laskee, jos vaikka näitä kuulumisia kirjoittelisi blogiin... Nähtäväksi jää ;=)

Alkuvuosi vietettiin aikalailla hiljaiseloa. Pitäisi kai sanoa, että treenattiin molempien koirien kanssa hullunlailla, mutta totuus taitaa olla, että koirat viettivät paukkupakkasilla aikaa neljänseinän sisällä ja emäntä ramppasi erinäisissä kokouksissa koko alkuvuoden, pääasiassa tuolla etelä-Suomessa. Kunniakkaasti täytyy kyllä sanoa, että Jonten kanssa yritin päästä pariinkin otteeseen (ja kalliilla rahalla!) yksityisen koirakoulun toko-ryhmään, mutta emme mahtuneet mukaan kumpanakaan kertana :(

Helmikuussa Luukaksen "uudet" valioarvot (POHJ SE NO MVA) virallistettiin, ja toukokuussa tuli Ranskanmaalta kunniakirja kansainvälisestä valioarvosta (C.I.B). Näin mamman vullukka on virallisesti Multi Ch...

Maaliskuun lopulla pakkasten lauhduttua aloiteltiin nome-treenejäkin, ja Jonten kauden eka startti oli Mäntän Talvinome:ssa 14.3. Etukäteen pikkasen jännitti tuo hakutyöskentely, sehän se on ollut Jonten kompastuskivi, mutta ihan turhaan. Hyvin meni, oikeastaan tosi hyvin. Ainoastaan pientä riehumista riistalla, mutta varsinaiset tehtävät mallikkaasti. Lopullista sijoitusta en tiedä, mutta pisteitä 37,50/40, ja seuraavanlainen, mukava kritiikki.




Haku: 6 riistaa 4.46 Riistan ylösotossa hieman riehakkuutta, mutta hyvät palautukset, vauhdikasta hyvin alueen kattavaa hakua. Pisteet 9/10
Markkeeraus: Ensimmäisessa luovutuksessa pudotus. Muuten erinomainen suoritus. Pisteet 9/10
Ohjaus: Erinomainen suoritus. Pisteet 10/10
Yhteistyö: Hyvässä yhteistyössä. Pisteet 9,5/10
Tuomarit: Tapio Takala ja Kari Perko

Tästä olikin sitten hyvä jatkaa Pohjois-Pohjanmaan Kultaisten perinteiseen Talvinomeen, jossa Joonas jälleen yllätti mukavasti voittaen(!) Hardworkers-luokan (tuomari Mari Komulainen).

Markkeeraus: Hyvät suoraviivaiset noudot 9/10
Ohjaus: Toisella lähettämällä dami saadaan talteen 8/10
Haku: Laajentaan mukavasti hakua ja löytää nopeasti damit 10/10
Nouto-ote: Hyvät ylösotot 5/5
Palauttaminen: Tarvitsee vielä hieman tukea, että dami saadaan ohjaajan käteen saakka 4/5
Yhteistyö: Mukavassa yhteistyössä työskentelevä pari 10/10
Yleisvaikutelma: Hyvä vainunkäyttö. Iloisesti työskentelevä koira. 9/10
Yhteistyöpisteet 55/60, sijoitus 1.

Seuraavana viikonloppuna olikin vuorossa OSN:n Hankinome, jossa sitten starttasin molemmalla koiruudella. Luukas oli ihan tosi huono; startin jälkeen olin jo pikkasen epätoivoinenkin, kun jotenkin tuntui, että siltä loppui kunto aivan täysin, ja sitä kuitenkin oli treenattu reippaasti. Oliko sitten kuitenkin jotain motivaatio-ongelmaa, vai vain jumissa tuosta treenaamisesta, en tiedä, mutta jatko on kuitenkin sujunut ihan mallikkaasti. Joonas suoritti tuolla ihan omalla tasollaan; ei mitään häikäisevää, muttei mitään riman alituksiakaan. Tästä oli mukava jatkaa kesää kohti...

LUUKAS (VOI), tuomarit Raija Gärding, Tiina Pikkuaho
Markkeeraus: haparoi pahasti markkeerauksesta 1/10
Ohjaus: oli erittäin tyylikäs suoritus 10/10
Hakuteho 0/10
Hakuinto 0/10 Haku ei tänään käynnistynyt. tuo yhdin damin
Yhteispisteet 17/60

JOONAS (ALO), tuomarit Terhi ja Antti Honkarinta
Markkeeraus 5/10, Ohjaus 8/10
Suorittaa 1. markkeerauksen kohtuullisen suoraviivaisesti. Muistikuva 2. markkeerauksesta on häilyvä. Selvittää kuitenkin toisella lähetyksellä. Tekee hyvän linjan, käyttäen nenäänsä.
Hakuteho 6/10, Hakuinto 7/10
Hyvällä vauhdilla työskentelevä koira, joka käyttää hyvin nenäänsä. Iloinen työskentelytyyli. loppuvaiheessa haun teho hiukan heikkenee, mutta tekee kuitenkin kokonaisuudessaan hyvää työtä. hyvät palautukset.
Yhteispisteet 40/60

Sitten taas treenailtiin, treenailtiin ja treenailtiin...  Jonka jälkeen (ja lomassa) on starttailtu, starttailtu ja starttailtu... Nivalassa Joonas oli ok. No, haku huonoa, mutta muuten kulki tosi kivasti (ALO3). Rovaniemellä (Joonas) oli jälleen ok, ei mitään häikäisevää, mutta tällä kertaa se riitti (ALO1). Lohtajalla hyvä haku ja linja, markkeerauksissa haparoi (ALO2). Oijärvellä starttasin molemmilla: Luukas haparoi markkeerauksilla ja karkasi (!) ohjauksessa häiriöriistalle (VOI0). Joonas puolestaan oli oikeasti tosi hyvä!, loistava haku (ehkä jopa päivän paras ;=)) ja ihan jees osasuoritukset (ALO1). Torniossa jälleen molemmat startissa: Luukas tosi hyvä (VOI1) ja Joonas tosi huono (kieri lokin haussa, prkl: ALO0). Tästä seuraavaksi suunnataan Rovaniemelle ensi viikonloppuna Luukaksen kanssa. Joonas jää nyt pikku tauolle; toivottavasti kuitenkin vielä mahtuu muutamaan kokeeseen syksymmällä kokemusta hakemaan. Tänä vuonna ei kuitenkaan vielä avoimeen...



Kaiken treenaamisen ja starttailun lomassa käväisimme heinäkuussa sekä SNJ:n että GR:n leireillä, ja mukavaa oli- molemmissa! Suuren suuret kiitokset kouluttajille, hyviä treenejä! Kavereille terveisiä, ensi vuotta odotellen!