keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Leireilyä

Tänä vuonna niin monista aiemmista vuosista poiketen en mennyt SNJ.n leirille, vaan ainoastaan GR:n leirille Virroille. Ja hyvä oli päätös, niin mukavaa oli! Jo viime vuonna asuntovaunuillessa katsastelin Herraskosken mökkejä "sillä silmällä", ja tänä vuonna heti ilmoittautumisen avauduttua varasin moisen itselleni. Hyvä oli tämäkin päätös; sekä immeiset että koirat viihtyivät!


Edellisvuosien tapaan levähdettiin, mutta myös treenailtiin, lähinnä nomea. Kiitoksia jälleen kerran kouluttajille: Leenalle, Arille, Timolle ja Sannalle; tästä taas eteenpäin. Osallistuipa Jomppe lainaohjaajen kera leirin möllinomeenkin, joka ei osoittautunut näiden kohdalla kovinkaan suureksi sukseeksi ;=)

1. Haku: koira ei pysy hakualueella ja haku jää hieman tehottomaksi
2. Ohjattavuus: Useista uudelleenlähetyksistä huolimatta ei etene riittävän kauas ja tehtävä jää suorittamatta
3. Paikallistamiskyky: Tehtävä suoritetaan hyvin
4. Nouto-ote: ok
5. Yhteistyö: parin yhteistyö vaatii vielä kehittämistä
6. Yleisvaikutelma: Työskentelyintoinen koira, joka ei esitä tänään parastaan

Niin, tänä vuonna treenailtiin myös uimista ;=) Mökin vieressä virtasi (vuolaana) Herraskoski, ja koska ko. uoman rantaan oli ystävällisesti tuotu myös vene, tätäpä me hyödynsimme. Kaikki koirat kävivät uimassa 1-2 kertaa päivässä ihan reippaat 30 min kerrallaan, ja moisen virtavastuksen jälkeen olivat melko rauhallisia poikia...


 








Seuraavaa vuotta jälleen odotellen; näihin kuviin, näihin tunnelmiin...



perjantai 15. heinäkuuta 2011

Penneleitä...

Kesäkuun puolivälin tienoilla Luukasta kävi tervehtimässä kesämorsian Alva, FI & SE(n) MVA Noudon Valley-Vision, ja tästä lyhyestä suhteesta on seurauksena jälkikasvua! Pentutiedustelut Jenny Blomqvist, p. 050-5345823, kennel Jemazing

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Terveisiä sairastuvalta!

Tämä kesä ei nyt oikeen ole mennyt ns. putkeen :( Kun emäntä ensin on sairastellut yhtä sun toista tautia koko viime talven, niin joukkoa toki jatkaa pitkävillaiset. Mistähän tuota alottaisi...

Juoksulenkillä Luukas satutti oikean takajalkansa ihan aikuisten oikeasti. Jalka ihan totaalisesti alta pois useampia päiviä, ja tätähän seurasi kahden viikon totaalilepo. "Oikeassa eläinlääkärissä" sitten todettiin (todennäköinen) kintereen jännetupen venähdys/revähdys ja jäykkyyttä lannerangan takana selkärangan alueella ilman minkäänlaisia röntgenmuutoksia. Hoitona siisma fysioterapiaa, uintia ja tulehduskipulääkettä. Hyvästi siis piirinmestaruusskabailut...

Muutamaa päivää myöhemmin Joonasta takapihan tohinoissaan (todennäköisesti) puri ampiainen tmv. Leuanalus ja vasenpuoli kaulaa turposi lähes (toisen) pään kokoiseksi :( Tämä turvotus ei sitten muutamassa päivässä lähtenytkään laskemaan vaan aina vain lisääntyi; purema olikin tulehtunut. No, siis antibioottia ja tulehduskipulääkettä, ja adios SPKL:n luonnetesti...

Jollei tässä nyt sitten riittävästi, niin allakerrotun näytelmäreissun seurauksena Joonas vielä kehitti järisyttävän hot spot-ihottuman leuan molemmin puolin. Tätä sitten parannellaan tämän viileän mätäkuun aikana jo neljättä viikkoa. Turha kai mainitakaan, että eiliselle nome-startille sanottiin goodbye jo viikko sitten, ja tulevakin on aavistuksen epävarmaa...

Näin ei-yhtään-kiivasluonteiselta emännältä ei tokikaan kupoli yhtään kuumene näiden vastoinkäymisten myötä...